On eräs osa Suomea, jota muualla maassamme tunnettanee varsin vähän. Tämä osa on Pohjois-Karjala. Sen rajaseutu on karua, mutta sen salomailta on vuosikymmenien kuluessa lähtenyt maailman markkinoille valtavat määrät kallisarvoista vihreää kultaa.
- Noin kahdeksankymmentä vaiherikasta vuotta ajassa taaksepäin eleli näillä saloilla Karhu-Taavetti. Kukaan ei oikein tiennyt, mistä hän oli moisen nimen saanut, mutta jokainen, joka hänet tunsi, piti nimeä kaikin puolin oikeaan osuneena.
Karhu-Taavetti oli vahvarakenteinen. Harvapuheinen hän oli ja muutenkin käytökseltään hidasliikkeinen. Leuassa oli pitkä parta ja pään peittona pitkä, pörröinen tukka, joka omistajansa tummaverisyydestä johtuen oli musta. Hattu oli aina huolimattomasti päähän heitettynä, vinksotti kallellaan milloin mihinkin suuntaan, eikä pukeutuminen muutenkaan ollut mitään ensiluokkaista. Kesäaikaan hänen päällään oli kotoisista liinoista valmistettu piikkopaita, josta kankaasta housutkin olivat. Ulkona hän liikkui koivun tuohesta tekemissään virsuissa, ja jonkinlainen puserorisa päällään. Vyönä oli nahkainen remeli, josta roikkui selkäpuolella lanteiden päällä suora tuppi puukkoineen. Vasemmalla kupeella vyön alla hän piti pässinkukkaroista tupakkamassiaan, johon tupakoiden lisäksi oli sovitettu lyhytvartinen piippu.
Vaimokin Taavetilla oli, Riitta, joka oli pienikokoinen, mutta liikkeissään sitäkin sukkelampi, osoittaen kaikissa tehtävissään erinomaista aloitekykyä ja tarmoa.
Taavetti oli Riittoineen valinnut asuinpaikakseen sellaisen seudun, johon tiettävästi milloinkaan ei ihmiskäsi vielä ollut koskenut. Sinne he olivat rakentaneet itselleen pienen mökin.
[Pohjoiskarjalainen tukkijätkä: myöhemmin Pelto-Eemeli. Omakustanne 1957, s. 3-4]
