rakennettu kohde: Espoon tuomiokirkko

Keskiaikainen harmaakivikirkko on Espoon vanhin ja arvokkain rakennusmuistomerkki. Kirkon rakennuspaikaksi on valittu matalahko kumpare Espoonjoen varrella entisen Kirkkojärven rannalla. Paikan valintaan lienevät vaikuttaneet ennen kaikkea liikenteelliset tekijät. Vielä keskiajalla Espoonjoki oli todennäköisesti käytetty venereitti Espoon keskiosiin. Suurempi merkitys oli kuitenkin Suomen silloisella valtaväylällä, Turun ja Viipurin hallintokeskuksia yhdistävällä ns. Kuninkaantiellä. Tien talvinen linjaus seurasi Espoonjokilaaksoa ja kulki aivan kirkon ohitse. Sen sijaan varsinainen Kuninkaantie ohitti kirkon noin kilometrin pohjoisempaa. Morbyn ja Lövkullan välillä oli päätiestä haarautuva kirkon kautta kulkeva lenkki. Espoon kirkossa voidaan erottaa kolme päärakennusvaihetta, jotka viimeinen v. 1982 valmistunut restaurointi entistä kiinteämmin yhdistää toisiinsa. Kirkon vanhimmat osat on tavallisesti ajoitettu 1400-luvun jälkipuoliskolle. Ensimmäinen historiallisissa lähteissä mainittu Espoon kirkkoherra Henrik Olavinpoika astui virkaansa 1558, ja kirkon on oletettu valmistuneen samoihin aikoihin. Viimeisen restauroinnin yhteydessä tehdyt perusteellisesti rakennushistorialliset tutkimukset ja mm. rahalöydöt tuntuvat viittaavan siihen, että kirkon rakentaminen olisi aloitettu jo 1300- ja 1400-lukujen vaihteessa. Myöhäiskeskiaikaisessa asussaan kirkko oli tyypillinen harmaakivikirkko, jossa oli suorakaiteenmuotoinen runkohuone, asehuone etelässä ja sakaristo pohjoisessa. Tiilisten päätykolmioiden koristelu liittää kirkon ns. itäuusmaalaiseen kirkkotyyppiin. Länsipäädyn tiilikoristelun pääaiheena on kookas latinalainen risti, jonka päissä on pienet poikkisakarat. Ristiä ympäröivät erimuotoiset komerot, harmaakiviosan rajalla on kulmatiilinauha. Kirkon itäpäädyn koristelu on yksinkertaisempaa, mutta aiheet ovat samoja. Kirkko on kolmilaivainen. Leveämmässä keskilaivassa on tähtiholvit ja kapeammissa sivulaivoissa ristiholvit. Keskiaikaisesta kivikirkosta on Espoossa säilynyt noin puolet, itäinen ja läntinen neljännes. Oviaukoista on pääpiirteissään alkuperäisessä asussaan säilynyt vain läntinen portaali. Myös länsi- ja itäpäätyjen ikkunat ovat edelleen säilyneet lähes alkuperäisinä. Kirkossa oli paanukatto vuoteen 1859, sen jälkeen luiskekivikatto vuoteen 1885 (vrt. kohde 96) ja siitä eteenpäin peltikatto. Ahtaaksi käynyttä kirkkoa ryhdyttiin 1821 laajentamaan ristikirkoksi Helsingin Kaupunginarkkitehti Pehr Granstedtin suunnitelmien mukaan. Eteläinen harmaakivinen ristisakara valmistui jo samana vuonna. Seuraavana vuonna aloitettu pohjoinen ristisakara tehtiin noin neljä metriä pidemmäksi, joten kirkosta tuli lievästi epäsymmetrinen. Keskiaikaisen kirkon keskimmäinen pilariperi holveineen purettiin ja tilalle rakennettiin tynnyriholvi. Uusien ristisakaroiden harmaakivimuuraus muistuttaa keskiaikaista rakennustapaa, mutta uusien osien arkkitehtuuri on selvästi empirevaikutteista. Kirkon restaurointi aloitettiin 1929. Aloitteen tekijänä oli Espoonkartanon omistaja, todellinen valtioneuvos August Ramsay. Restauroinnin päälinjat suunnitteli arkkitehti professori Armas Lindgren, joskin hän kuoli ennen töiden valmistumista. Armas Lindgren pyrki yhdistämään kirkon kaksi päärakennusvaihetta paremmin toisiinsa valamalla keskitilan ylle suuren betonikupolin. Myöhäiskeskiaikaiset, 1791 peitetyt rikkaat seinä- ja holvimaalaukset paljastettiin uudelleen. Myös uudet penkit, alttari, saarnastuoli ja lehteri rakennettiin kirkkoon 1931 valmistuneen restauroinnin yhteydessä. Espoon kirkon toinen restaurointi valmistui jouluksi 1982. Arkkitehtiprofessori Ola Hanssonin suunnittelema työ toteutti joltain osin edelleen Armas Lindgrenin jo 1930-luvulla suunnittelemia, mutta toteuttamatta jääneitä restaurointitavoitteita. Näihin kuului mm. alttarin siirto kirkon keskiosaan. Pohjois-Saksassa 1400-luvulla tehty krusifiksi palautettiin kirkkoon. Myös kirkon lämmitys- ja valaistusjärjestelmä uusittiin ja uusi tiililattia rakennettiin. Harmaakivikirkon luoteispuolella oli 1600-luvun lopulta 1800-luvun alkuun vaatimaton puukirkko suomenkielisiä seurakuntalaisia varten. Kirkko ja hautausmaata ympäröivä kivimuuri on vanhimmilta osiltaan rakennettu ainakin jo 1700-luvulla. Espoon nykyinen kellotapuli valmistui 1767 rakennusmestari J.C. Hillertin rakentamana. Sen on mahdollisesti suunnitellut arkkitehti Samuel Berner 1758. Tapulin alaosa on harmaakiveä ja puinen yläosa on jonkinverran muuttunut alkuperäisestä. Kirkon pohjoispuolella oleva, 1827 rakennettu tiilinen, ruumishuone on muutettu siunauskappeliksi.