Yritän yhäkin ymmärtää, uskoa uuteen ulottuvuuteen.
---
Apostoleista eniten rakastan sinua,
maanläheistä rehellisyyttäsi,
suomalaisuuttasi:
- En usko, ellen näe naulanreikiä!
Tuomas, sinä sait nähdä.
Olet minulle merkki:
epäilijäkin saa nähdä,
kun näkemisen arvoinen
ojentaa kätensä.
[Seppeleen aika. 2002, s. 17]
Yritän yhäkin ymmärtää, uskoa uuteen ulottuvuuteen.
---
Apostoleista eniten rakastan sinua,
maanläheistä rehellisyyttäsi,
suomalaisuuttasi:
- En usko, ellen näe naulanreikiä!
Tuomas, sinä sait nähdä.
Olet minulle merkki:
epäilijäkin saa nähdä,
kun näkemisen arvoinen
ojentaa kätensä.
[Seppeleen aika. 2002, s. 17]
Torstai 11.3.2004
Päivän liikunta oli hyötyliikuntaa. Pesimme auton mäellä, jonne vesi oli kannettava mäen alta saunasta.
Iltapäivällä lääkärissä kyselemässä, mitä voisi tehdä väsymykselle, joka ilmenee ”lepokitkana”. Työhön ryhtyminen on kuin tervanjuontia. Sain lääkettä. Katsotaan, onko siitä apua. Toivottavasti on, sillä pitäisi ehtiä vielä yhtä ja toista kirjoittaa. Olin pohtinut tätä jo kaksi vuotta sitten ja kirjoittanut runon NELJÄ KIRJAA:
Herra, anna vielä pari vuotta,
ellet enempää.
Kolme kirjaa on kirjoittamatta.
Anna sitten vielä aikaa lukea
neljännestä kirjasta:
Sana tuli lihaksi,
asui meidän keskellämme.
Katselimme hänen kirkkauttaan.
Hän oli täynnä armoa ja totuutta.
[Seppeleen aika. 2002, s. 85]
Pari vuotta ei ole sama kuin kaksi vuotta. Kaksi on ehdoton. Mutta pari vuotta tarkoittaa samaa kuin suunnilleen. Se jättää jotain salaisuudeksi, niin kuin Jumalan armokin on suuri salaisuus. Se on kyllä tullut näkyväksi Herrassamme Jeesuksessa, ja tulee näkyväksi leivässä ja viinissä. Mutta silti kysymys on salaisuudesta, jota voi katsella vain uskon silmillä.
Rakkaimpia Raamatun kohtia on apostolin sana 1. Korinttilaiskirjeen 13. luvussa:
- Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
[Passio. Erään paaston päiväkirja. Ilias 2005, s. 37-38]
